Hotellihäät Espanjassa

Kun kuvittelemme hotellihäät, selittämättömästi ajattelemme heti isoa hotellia, jossa on satoja huoneita, isot oleskelutilat ja ehkä vähän kylmä ja persoonaton tunnelma. Tästä syystä monet kieltäytyvät viettämästä häitänsä hotellissa. Espanjassa on kuitenkin paljon charmikkaita hotelleja, jotka ovat erikoistuneet uniikkeihin hääjuhliin. Tässä artikkelissa me kerromme tällaisista hotelleista ja olemme varmoja että tulet yllättymään positiivisesti.

hotellihäät espanjassa
Valokuva: Buenas Photos Hääsuunnittelija: Natalia Ortiz

Tässä siis parhaimmat puolet, kun järjestät hotellihäät Espanjassa, ole hyvä:

Halvempi hinta

On olemassa uskomus että ulkohäät olisivat halvemmat, mutta tämä ei pidä aina paikkaansa. Täytyy ottaa huomioon se, että ulkotilat eivät välttämättä ole aina niin hyväkuntoisia kuin sisätilat, joten teltan, kalusteiden ja esimerkiksi koristelun vuokraaminen tuo lisäkustannuksia.

Ei säähuolia

Yksi ulkohäiden suurimmista huolenaiheista on sää. Sataako vettä? Tuuleeko kovaa? Onko liian kuuma? Millään näistä ei ole merkitystä, koska sinä juhlit hääsi sisätiloissa mukavassa hotellissa!

Vieraiden yöpyminen

Yksi hotellissa järjestettävien häiden plussista on tietenkin se, että vieraille löytyy helposti yöpaikka. Vielä isompi plussa on se, että vieraiden ei tarvitse siirtyä eri paikkaan, koska häät ovat samassa rakennuksessa. Pienemmissä hotelleissa on vähemmän huoneita kuin turistihotelleissa ja ihana tunnelma.

hotellihäät espanjassa
Valokuva: Kseniya Bunets Organisaatio: Natalia Ortiz
Luonto

Vaikka hotellihäät järjestetäänkin sisätiloissa, monissa Espanjan hotelleissa on kauniit hyvin ylläpidetyt puutarhat, joista voitte sään salliessa nauttia. Ottakaa drinkit tai pienet aperitiivit ennen ruokailua tai nauttikaa vain ihanista maisemista.

Palvelut ja mukavuudet

Kun juhlit hääsi hotellissa, sinulla on kaikki tarpeelliset palvelut käsissäsi. Esimerkiksi ilmastointi, lämmitys, keittiö ja hotellin muut palvelut.

Koristelu

Ulkotilan koristeleminen on työlästä ja voi tulla kalliiksi. On helpompaa mennä jo valmiiksi haluamallasi tyylillä koristeltuun tilaan. Valitse siis hotelli, joka sopii makuusi; vintage, moderni tai teollinen, tyylejä löytyy jokaiselle. Ja koska kuva kertoo enemmän, kuin tuhat sanaa niin tässä näätte kaksi hyvin erilaista, mutta hienoa projektia, jotka toteutimme hotelleissa.

Hotelli Maria Cristina on hyvin ikoninen San Sebastianin kaupungissa ja se oli monen Hollywood-julkkiksen lempilomakohde 1900-luvulla. 

hotellihäät espanjassa
Valokuva: Buenas Photos Hääsuunnittelija: Natalia Ortiz
hotellihäät espanjassa
Valokuva: Buenas Photos Hääsuunnittelija: Natalia Ortiz

Toinen projektimme sijoittui Hotelli Torre del Viscoon Teruelissa. Tässä hotellissa on paljon historiaa ja siinä on ainoastaan 16 huonetta, mutta hyvin vaikuttavaa charmia. Lisäksi se sijaitsee luonnon keskellä.

hotellihäät espanjassa
Valokuva: Buenas Photos Hääsuunnitelija: Natalia Ortiz

Kuten näet, hotellihäät Espanjassa voi järjestää monella tyylillä ja kaikilla mukavuuksilla. Jos haluat tietää lisää budjetista ja vaihtoehdoista, kirjoita meille info@svadbavispanii.ru. Odotamme yhteydenottoasi!

Häät Basque -alueella, Pohjois-Espanjassa

Basquen alueessa on jotain erikoista. Ja ainoastaan me emme ole sitä mieltä, vaan melkein kaikki siellä vierailleet ovat rakastuneet tähän Espanjan alueeseen, sen asukkaisiin ja maisemiin. Lyhyesti, se on täydellinen paikka erikoisille häille. Jos pidät pohjois-Espanjasta et voi jättää tätä artikkelia lukematta. Se on käytännöllinen ohje sinulle, joka haluat juhlia häät Basque -alueella.

häät basque -alueella
Valokuvaaja: Buenas Photos Hääsuunnittelija: Natalia Ortiz

Aloitetaan syistä, miksi tämä alue on idyllinen:

Erilaiset maisemat

Vihreää, vihreää ja vihreää. Sitä näet paljon pohjois-Espanjassa, sillä siellä on laaja kasvusto. Auringonpaisteinen päivä täällä on paljon monipuolisempi kuin muualla Espanjassa ja vaikka sataisi vettä, se ei pilaa maisemia.

häät basque -alueella

Pyhä taide

Basque -alueella on pitkä uskonnollinen historia ja tämän voi nähdä lukuisissa kirkoissa, joista jokainen on uniikki, aito taideteos.

Linnat ja juhlapaikat

Jos linnat ovat kauneimpia olemassa olevia rakennuksia, kuvittele kivilinna vihreissä maisemissa. Linnat Basquessa ovat erityisiä paikkoja keskiaikaisella ja romanttisella tunnelmalla varustettuja rakennuksia ja ihania hääpaikkoja. Linnojen lisäksi alueella on paljon ikonisia rakennuksia, myöskin täydellisiä hääjuhlille, kuten esimerkiksi Hotelli Maria Cristina San Sebastianissa.

häät basque -alueella
Valokuvaaja: Buenas Photos Hääsuunnittelija: Natalia Ortiz
Rannikko

Kaksi kolmesta Basquen provinssista ovat rannikkoalueita. Vizcayalla ja Guipúzcoalla ovat spektaakkelimaiset hiekkarannat. Ne ovat erilaisia kuin Välimeren alueen rannat; voit löytää isoja kallioita ja kiviä jotka tuovat kivan kontrastin hienoon hiekkaan ja mereen. Voit siis järjestää alueella myös rantahäät.

häät basque -alueella

Ruoka

Viimeisenä mutta ei vähäisimpänä, ruoka erottuu. Basque on kuin taitavien kokkien kehto ja siellä on myös Michelin tähti ravintoloita kuten Arzak ja Mugaritz. Syödäksesi hyvää ruokaa sinun ei kuitenkaan tarvitse mennä kalliiseen ravintolaan, sillä kaikissa ravintoloista saat laadukasta ruokaa.

Unelma-paikat juhlia häitä Basquessa
San Juan de Gastelugatxe
häät basque -alueella
Valokuva: turismovasco.com

Jos olet Game of Thrones fani, kyseessä on Lohikäärmekallio. Yksi Euroopan spektaakkeleimmeista paikoista. Siellä on kauniit maisemat ja tie perille on hieno; kapea reitti menee ylös asti ja portaita on 241. Kiipeäminen on näkymien arvoista.

El bosque de Oma
häät basque -alueella
Valokuva: bosquedeoma.com

Taiteilija Basauri Agustin Ibarrola teki tästä metsästä taidetta; maalasi puut ja antoi paikkaan uniikin ilmapiirin. Suosittelemme tätä paikkaa,  jos haluat ottaa mahtavia kuvia ennen häitä.

Kirkot

Niistä on vaikea valita, mutta me suosittelemme näitä kahta kirkkoa, kun haluat pitää uskonnolliset häät Basque -alueella.

Catedral de Maria Inmaculada

Tämä rakennus sijaitsee Vitoria-Gasteiz kaupungin keskustassa, kauniin puiston edessä. Se on tunnettu nimellä katedraali Nueva ja se on avattu vuonna 1969. Voit juhlia kirkossa ainutlaatuisia häitä.

häät basque -alueella
Valokuva: basquecountrymagazine.com
Santuario de Urkiola

Tämä pyhättö on yksi arvostetuimmista alueella. Temppeli sijaitsee luonnossa, hienoilla näkymillä Urkiolan luonnonpuistosta ja voidaan löytää Abadinosta (Vizcaya).

häät basque -alueella
Valokuva: basquemountains.com

Basque -alueella on paljon tarjottavaa. Jos olet kiinnostunut viettämään hääsi alueella, kirjoita meille info@svadbavispanii.ru ja autamme sinua etsimään täydellisen paikan, yöpaikan vieraille ja suunnittelemme kaverinasi.

Häät Cataloniassa oliivipuiden ympäröimänä

Heinäkuun 15. päivä venäläinen pari Vladelina ja Roman juhlivat unelmahäitänsä Cataloniassa. He ovat olleet naimisissa 10 vuotta, mutta he halusivat uusia vihkivalansa romanttisesti kartanossa nimeltä Finca La Boella, joka sijaitsee Tarragonassa. Kartano on erikoistunut oliiviöljyn tuotantoon ja tämä inspiroi paria. Kaikki koristeet, hääkimppu, kutsut ja tyttöjen kukkaseppeleet sekä poikien rintakukat saivat vaikutteita oliivipuusta. Kokonaisuus oli upea!

Vladelinalla oli päällään suurenmoinen mekko, jonka hän yhdisti kauniiseen kampaukseensa ja pitsiseen huntuunsa, joka muistutti viittaa. Asukokonaisuus oli uniikki ja yksityiskohtainen. Meikissä korostui hänen kauniit silmänsä ja huulet olivat meikattu luonnollisesti. Romanilla oli päällään valkoinen kauluspaita ja siniset housut. He näyttivät niin onnellisilta!

Seremonia järjestettiin luonnon valossa patiolla, jossa oli oliivipuun oksilla koristellut puiset tuolit. Tilaisuuden toimitti hääparin ystävä, joka oli hyvin liikuttunut.

Valojen uusimisen jälkeen vieraat nauttivat cocktaileista ja päivällisestä. Eräs ystävä oli järjestänyt parille yllätykseksi hyvin tunteikkaan kitaran soittoesityksen. Vladelina vaihtoi asuaan tanssia varten ja valitsi romanttisen vaaleanpunaisen mekon kukkaisilla yksityiskohdilla.

Kaikki vieraat, sekä lapset että aikuiset nauttivat suuresti juhlasta. Lapsia varten oli järjestetty viihdyttäjiä, jotka olivat pukeutuneet keskiaikaisiin asuihin ja he järjestivät muun muassa aarteen etsintää.

Ilotulitus täydensi nämä täydelliset häät Cataloniassa. Tässä näet fantastiset valokuvat juhlasta!

Wedding in Catalonia Wedding in Catalonia Wedding in Catalonia Wedding in Catalonia Wedding in Catalonia Wedding in Catalonia Wedding in Catalonia

Wedding in Catalonia

Wedding in Catalonia Wedding in Catalonia

Wedding in Catalonia

Wedding in Catalonia

Wedding in Catalonia

Wedding in Catalonia

Wedding in Catalonia Wedding in Catalonia Wedding in Catalonia Wedding in Catalonia Wedding in Catalonia Wedding in Catalonia Wedding in Catalonia

Wedding in Catalonia

Wedding in Catalonia

Wedding in Catalonia

Wedding in Catalonia Wedding in Catalonia Wedding in Catalonia

Wedding in Catalonia
Maininnat

Valokuvat: Olya Kobruseva
Hääsuunnittelija: Natalia Ortiz
Kukat: Floratelie
Stylisti: Hair look style

Hääperinteet Espanjassa

Yksi syy, miksi olemme hyvin intohimoisia häiden järjestämisessä, on ihmisten uniikkius ja heidän erilaiset kulttuuritaustansa, jotka vaikuttavat juhlan luonteeseen. Olemme oppineet paljon monikulttuuristen häiden järjestämisestä ja se on todella rikastuttanut ammattitaitoamme. Nyt haluamme jakaa kanssanne hääperinteet Espanjassa. Ehkä sinä ihastut johonkin perinteeseen ja haluat sisällyttää sen omaan juhlapäivääsi!

Kirkkohäät

Espanjassa kirkossa vihkiminen on hyvin perinteistä, mutta voit olla varma että jokaiset siviilihäät ovat parin kulloisenkin parin näköiset. Jos haluat pitää kirkkohäät Espanjassa, löydät varmasti mieluisan kirkon, sillä joka kylässä ja kaupungissa on erilaisia kirkkoja, katedraaleja ja kappeleita, jotka sopivat täydellisesti uskonnollisiin häihin.

hääperinteet espanjassa
Valokuva: Buenas Photos Hääsuunnittelija: Natalia Ortiz
Kurssi ennen häitä

Kun kyseessä on kirkkohäät, emme voi jättää mainitsematta tätä perinnettä, josta kaikki eivät ole tietoisia. Parin tulisi suorittaa eräänlainen kurssi ennen naimisiinmenoa. Kurssi on keskeinen vaatimus ja siellä käydään läpi uskonnollisia teemoja sekä keskitytään parin yhteisen tulevaisuuden luomiseen ja se auttaa paria sitoutumaan. Kurssi kestää muutaman päivän viikossa tai voit suorittaa sen myös viikonloppuna.

hääperinteet espanjassa
Valokuva: Tanya Vasiliuk Organisaatio: Natalia Ortiz
Sukunimi

Tämä fakta saattaa  yllättää monet, sillä toisin kuin monessa muussa maassa, Espanjassa nainen ei ota puolisonsa sukunimeä, vaan pitää omansa.

Vieraat

Keskimääräisesti espanjalaisissa häissä vieraita on noin sadasta kahteensataan. Jos pidät intiimit häät eri maassa, sinusta voi tuntua, että vieraita olisi liikaa, mutta tämä luku on juuri sopiva. Se ei ole liian pieni eikä myöskään liian suuri, sillä esimerkiksi Hindu-häissä vieraita voi olla monia satoja.

hääperinteet espanjassa
Valokuva: Tanya Vasiliuk Organisaatio: Natalia Ortiz
Lahjat

Iänikuinen kysymys: Mitä antaa lahjaksi hääparille? Pitäisivätkö he enemmän rahasta vai jostain persoonallisemmasta. Tilinumeron kirjoittaminen kutsuihin tai häiden nettisivuille on Espanjassa hyvin yleistä, mutta on myös muita vaihtoehtoja, esimerkiksi lahjalista, johon morsian ja sulhanen voivat laittaa toivomansa lahjat ja vieraat voivat ostaa ne. Lahjalista on tavallaan rahan antamista, mutta käytännöllisemmällä tavalla. Vieraat voivat myös antaa lahjaksi kokemuksia häämatkalle, kuten esimerkiksi veneilyretken, uintia delfiinien kanssa tai romanttisen illallisen ravintolassa.

hääperinteet espanjassa
Valokuva: Buenas Photos Hääsuunnittelija: Natalia Ortiz
Aika

Espanjassa häät vihkimisineen, cocktaileineen ja ruokailuineen kestävät tunteja, mutta toisin kuin esimerkiksi Venäjällä ruokalajien välissä ei ole esityksiä, vaan vieraat yksinkertaisesti nauttivat ruoasta ja seurustelusta. Illallisella nostetaan malja ja pidetään pieniä puheita, sekä syödään hääkakkua. Yksi espanjalaisista perinteistä on, että hääpari kiertää ruokailun aikana pöydästä pöytään tervehtimässä ja kiittämässä vieraitaan, antaen samalla ehkä pienen lahjan muistoksi häistä.

hääperinteet espanjassa
Valokuva: Tanya Vasiliuk Organisaatio: Natalia Ortiz

Tässä oli lyhyesti hääperinteet Espanjassa. Me suosittelemme pareja noudattamaan aina vain heitä miellyttäviä perinteitä ja olemme tavoitettavissa, jos haluat lisää tietoa perinteistä tai muista asioista. Laita meille sähköpostia osoitteeseen info@svadbavispanii.ru.

Hääviikonloppu Madridissa

Thomas ja Silje päättivät juhlia fantastisia häitänsä viikonloppuna Madridissa, koska he rakastavat kaupunkia ja varsinkin kesäaikaan. He matkustivat kohteeseen kymmenen läheisen kanssa ja häät olivat hyvin intiimit sekä koskettavat. Viikonloppu meni kuin siivillä.

Perjantai oli hääpäivä ja se alkoi valokuvauksella hotellin kauniilla kattoterassilla. Siljellä oli kauniisti liikkuva hääpuku v-mallisella kaula-aukolla ja upea kampaus. Mekon taka- ja yläosa oli koristeltu kimalteilla. Asukokonaisuuden viimeisteli valkoinen kukkakimppu.

Häitä juhlittiin parin läheisten kanssa Norjan suurlähetystössä, joka sijaitsee Madridin keskustassa. Vastaanotto järjestettiin ravintolassa ja he viettivät iltapäivän kävelemällä kaupungilla. Täydellisen päivän päätteeksi he söivät maittavan illallisen.

Seuraavana päivänä juhlat jatkuivat aamupalalla ja kaupungin tutkimisella. Parasta  oli, kun he kävivät flamenco show’ssa ja osallistuivat tanssitunnille. He olivat jo pitkään halunneet kokeilla flamencoa ja olivat hyvin iloisia kun pääsivät osallistumaan.

Hääviikonloppu Madridissa oli täydellinen, täynnä aktiviteetteja ja juhlaa. Häät jotka kestävät pari kolme päivää ovat kasvattaneet suosiotaan. Pitäisitkö sinäkin tämän tyyppisistä häistä?

hääviikonloppu madridissa

hääviikonloppu madridissa

hääviikonloppu madridissa

hääviikonloppu madridissa

hääviikonloppu madridissa

hääviikonloppu madridissa

hääviikonloppu madridissa

hääviikonloppu madridissa

hääviikonloppu madridissa

hääviikonloppu madridissa

hääviikonloppu madridissa

hääviikonloppu madridissa

hääviikonloppu madridissa

hääviikonloppu madridissa

hääviikonloppu madridissa

hääviikonloppu madridissa

hääviikonloppu madridissa

hääviikonloppu madridissa

hääviikonloppu madridissa

hääviikonloppu madridissa

hääviikonloppu madridissahääviikonloppu madridissa

hääviikonloppu madridissa

hääviikonloppu madridissa

hääviikonloppu madridissa

hääviikonloppu madridissa

hääviikonloppu madridissa

hääviikonloppu madridissa

hääviikonloppu madridissa

hääviikonloppu madridissa

hääviikonloppu madridissa

hääviikonloppu madridissa

hääviikonloppu madridissa

hääviikonloppu madridissa

hääviikonloppu madridissa

hääviikonloppu madridissa

Maininnat:

Valokuvat: Alla Yachkulo Buenas Photos

Organisaatio: Natalia Ortiz

Kukat: L’ Atelier de las Flores

Rakkaustarina Madridissa – Raul ja Yulia

Raul ja Yulia ovat ihastuttava pari ja sanovat pian “tahdon”. Yulia on Venäjältä ja hän työskentelee eläinlääkärinä ja nauttii pianonsoitosta. Raul on kotoisin Espanjasta ja hän työskentelee finanssialalla, ja hän on intohimoinen kirjoittaja. Pari päätti ottaa nämä romanttiset kuvat ennen häitä ja tuloksena syntyi kaunis rakkaustarina Madridissa. Tässä on muutama kaunis kuva heistä kaupungin ikonisilla kaduilla. He valitsivat pukea päälleen klassisesti mustaa ja valkoista. Yulian päällä oli ihana valkoinen mekko ja rock-tyyliset mustat saappaat, jotka oli koristeltu hopeisin niitein. Raulilla oli mustat housut ja valkoinen kauluspaita. Lopun näette kuvista!

rakkaustarina madridissa

rakkaustarina madridissa

rakkaustarina madridissa

rakkaustarina madridissa

rakkaustarina madridissa

rakkaustarina madridissa

rakkaustarina madridissa

rakkaustarina madridissa

rakkaustarina madridissa

rakkaustarina madridissa

rakkaustarina madridissa

rakkaustarina madridissa

rakkaustarina madridissa

rakkaustarina madridissa

rakkaustarina madridissa

rakkaustarina madridissa

rakkaustarina madridissa

rakkaustarina madridissa

rakkaustarina madridissa

rakkaustarina madridissa

Maininnat:

Valokuvat: Tanya Vasiliuk

Organisaatio: Natalia Ortiz

Naisten häät Gironassa – Julia ja Alina

Mikään ei ole yhtä jännittävää kuin se heti kun saamme projektin päätökseen ja voimme jakaa sen teidän kaikkien kanssa. Erityisesti kun projekti on yhtä spesiaali, kuin nämä romanttiset naisten häät Gironassa.

Alttari oli tehty kahdesta vanhasta puuovesta ja ne olivat koristeltu kirkkailla väreillä: punaisilla, oransseilla ja valkoisilla kukilla. Kontrastia toivat juhlapaikan vihreys, kiviset seinät ja laventeli-niityt.

Julia ja Alina näyttivät fantastisilta kevyissä mekoissaan. Julia oli kaunis trendikkäässä ja imartelevassa, röyhelöisessä mekossaan. Alinalla oli myös hyvin kaunis hihaton mekko, jossa hän näytti upealta. Emme osaa sanoa kumman asusta pitäisimme enemmän! Molempien hiukset olivat hienosti laineilla ja joissain kuvissa voitte nähdä, kuinka Julia piti Laventelin kukkaa hiuksissaan. Kukkakimpussa oli kukkia samoissa väreissä kuin alttarin kukissa.

Jätämme teidät nyt ihailemaan kuvia näistä ihanan romanttisista ja maalaishenkisistä häistä. Ympäröivä luonto, Laventelin pastelliväri ja kukkien kirkkaat värit tekivät kokonaisuudesta täydellisen. Toivottavasti pidätte siitä, mitä näätte yhtä paljon kuin me pidämme!

naisten häät

naisten häät

naisten häät

naisten häät

naisten häät

naisten häät

naisten häät

naisten häät

naisten häät

naisten häät

naisten häät

naisten häät

naisten häät

naisten häät

naisten häät

naisten häät

naisten häät

naisten häät

naisten häät

naisten häät

naisten häät

naisten häät

naisten häät

Maininnat

Hääsuunnittelija: Natalia Ortiz

Valokuvat: Olya Kobruseva

Ohjaus: @oksa_wed

Hääpuku: Jordi Anguera

Kukat: Rosa Ferrer Massó

Stylisti: @sarefuss

Kaikista henkeäsalpaavimmat kirkot Espanjassa

Monet kirkot Espanjassa ovat hyvin uniikkeja paikkoja häiden viettoon. Maassa on pitkä historia uskonnollisista perinteistä ja monet kirkot ovat mestariteoksia. Jos suunnittelet naimisiin menoa Espanjassa, et voi jättää lukematta tätä artikkelia hienoimmista Espanjan kirkoista. Luvassa on vaikuttavia rakennelmia, taianomaisia sisätiloja ja ilmapiiri, joka jättää sinut suu ammolleen.

Barcelonan Santa Maria del Mar

Santa Maria del Mar sijaitsee La Ribera -alueella Barcelonan keskustassa. Kirkko on rakennettu 1300-luvulla ja se on kulttuurisesti hyvin kiinnostava, sekä edustaa goottilaista Catalan tyyliä. Rakennus on jämäkän oloinen ja sen julkisivu erottuu hyvin, kiitos sen tornien. Kirkossa on kolme keskusta, hyvin korkea katto ja kapeat ikkunat jotka antavat paikalle uniikkia charmia.

Tämä kirkko on kuuluisa tärkeästä osastaan romaanissa Meren katedraali (Ildefonso Falcones). Se mainitaan myös kirjassa El juego del Angel, jonka on kirjoittanut Carlos Ruiz Zafon, sekä Thesaurus Ombres a Barcelona -kirjassa, kirjoittajana Africa Ragel.

Lisäksi kirkko on myös ollut monien aatelisten häiden näyttämönä läpi vuosisatojen. Voisitko kuvitella meneväsi naimisiin kirkossa, jossa on näin paljon historiaa? Paikassa on myös erittäin hyvä akustiikka, joten häiden musiikki kuulostaisi siellä täydelliseltä.

kirkot espanjassa

kirkot espanjassa
Santa Maria del Mar Valokuva: www.santamariadelmarbarcelona.org
Nueva Severa Mallorcalla

Siirrytään Mallorcalle, josta löydämme spektaakkelimaisen Nueva Son Serveran. Kirkko oli Joan Rubio Bellverin, kuuluisan Antoni Gaudin partnerin, johtama projekti. Kiinnostavinta tässä kirkossa on se, että se on keskeneräinen.

Paras osa? Rakennus on avoin taivasta kohden. Tässä charmikkaassa, ikonisessa ja historikkaassa kirkossa juhlit häitäsi samaan aikaan sisällä ja ulkona.

kirkot espanjassa
Valokuva: Ana Patlis
Venäläis-Ortodoksinen Arcangel San Miguel Alteassa

Altean Alicantessa on ensimmäinen Espanjan venäläinen ortodoksikirkko. Tämä rakennus on saanut inspiraatiota 1600 luvulta.  Se on venäläisten puukirkkojen erikoisasiantuntijoiden rakentama ja siihen käytetty puu on tuotu Los Uralesista.

Kirkon lattiassa on kreikkalaistyylinen risti ja sen kaiverrettu alttari on tehty Venäjältä toimitetuista materiaaleista. Rakentamiseen käytetty summa on tuntematon, mutta rakennuksesta näkee, että se ei ole ollut mikään helppo projekti. Arcangel San Miguel on todellinen taideteos ja häiden järjestäminen tässä rakennuksessa olisi varmasti menestys.

kirkot espanjassa
Valokuva: orthodox.es
Almudena krypta Madridissa

Mitä jos juhlisit häitäsi samassa kirkossa kuin Espanjan kuningas? Almudena on yksi Espanjan tärkeimmistä kirkoista ja siellä on juhlittu monet merkittävät häät. Sinä voit mennä naimisiin seurakunnan kryptassa, jossa on aatelinen ilmapiiri, kauniit pylväät ja kupolin-mallinen katto. Juhlasta tulisi maaginen!

kirkot espanjassa
Valokuva: secretosdemadrid.es

Mikä näistä kirkoista on eniten sinun mieleesi? Jos haluat, että autamme sinua löytämään parhaimman kirkon ja järjestämään unelmiesi häät, kirjoita meille info@svadbavispanii.ru ja olemme käytettävissäsi.

Häät Madridissa: Oscar ja Natalia

Oscarin ja Natalian häät pidettiin kauniissa kartanossa Madridissa. Päivä oli hyvin upea ja nyt haluamme näyttää teillekin miltä se näytti. Toivottavasti pidätte siitä yhtä paljon kuin me!

Asetelma oli loistava! Kivinen keskiaikaiseen tyyliin sisustettu kartano, jota ympäröi  kuvaukselliset vihreät puutarhat. Seremonia pidettiin sisätiloissa, huoneessa jossa oli paljastetut kiviseinät ja valkoiset poikkipuut katossa, jotka toivat tilaan valoa keskiaikaiseen tyyliin. Vieraat istuivat valkoisilla tuoleilla, jotka sopivat täydellisesti katon väriin ja huone oli koristeltu yksinkertaisen elegantisti muutamilla kukka-asetelmilla lähellä alttaria. Kukat koostuivat vahvoista vaaleanpunaisista sävyistä, jotka toivat mahtavan kontrastin huoneeseen ja sopivat morsiamen kukkakimpun kanssa. Seremonian jälkeen vastavihityt olivat valokuvattavina upeissa ulkotiloissa, joita ympäröi hienot kiviset pilarit.

Sekä morsian että sulhanen näytti todella upeilta suurena päivänään. Natalialla oli päällään ihana valkoinen mekko, jossa oli paljon kimaltavia yksityiskohtia ja iso hame. Mekossa oli myös helmin koristeltu vyö, joka toi kokonaisuuteen lisää glamouria.. Hänen hiuksensa olivat imartelevalla löysällä nutturalla ja hän näytti kerrassaan kauniilta.  Oscarilla oli päällään musta tyylikäs puku, valkoinen kauluspaita ja laivastonsininen solmio. Hänellä oli tumman pinkki kukka takin taskussaan, joka sopi täydellisesti Natalian kukkakimppuun.

Nämä häät Madridissa oli todella mukava järjestää ja kaikki olivat todella tyytyväisiä tulokseen. Jos haluaisit meidän apuamme hääpäiväsi suunnittelussa, laita viestiä osoitteeseen info@svadbavispanii.ru

häät madridissa

häät madridissa

häät madridissa

häät madridissa

häät madridissa

häät madridissa

häät madridissa

häät madridissa

häät madridissa

häät madridissa

häät madridissa

häät madridissa

häät madridissa

häät madridissa

häät madridissa

häät madridissa

häät madridissa

häät madridissa

häät madridissa

häät madridissa

häät madridissa

häät madridissa

häät madridissa

häät madridissa

häät madridissa

häät madridissa

häät madridissa

häät madridissa

häät madridissa

Maininnat:

Valokuvat: Fernando Trocóniz

Organisaatio: Natalia Ortiz

MUAH: Belle Poupee

Mekko: Jesús García Atelier

Kukat: Arbolande

Häät espanjalaisessa linnassa: Viktoria ja Dmitry

Tänään haluamme jakaa teidän kanssanne Viktorian ja Dmitryn kauniit häät.  Upeat häät espanjalaisessa linnassa Buen Amorissa, Salamancassa olivat hyvin parin näköiset. Päivä oli unohtumaton ja täynnä onnea.

Seremonia järjestettiin linnan ihanalla sisäpihalla ja liveorkesteri teki ilmapiiristä hyvin erityisen ja romanttisen. Tilaa riitti hyvin kaikille vieraille ja alue oli hyvin valoisa. Seremonia-alue oli koristeltu upeilla kukilla, jotka toivat vähän väriä tilaan. Parin lausuessa valansa heidän takanaan oli taustana valkoinen pitsinen verho – kiva lisä!

Seremonian jälkeen vieraat vapauttivat taivaalle hopeiset ilmapallot ja sen jälkeen oli vuorossa cocktailit ja valokuvat. Kun hääparilla oli oma valokuvaus, vieraat saivat nauttivat drinkeistä ja sitten he siirtyivät sisälle päivälliselle.

Päivällinen pidettiin romanttisessa huoneessa, jossa oli vaaleat kiviseinät ja pitkä pöytä, jonka ääressä kaikki istuivat. Pöydällä oli valkoinen pöytäliina ja lämpimän ilmapiirin luovia kynttilöitä, sekä kauniita kukka-asetelmia. Päivällisen aikana perheenjäsenet pitivät puheita, bändi soitti livemusiikkia ja pari leikkasi upean kakun.

Lopuksi vieraat siirtyivät toiseen huoneeseen juhlimaan. Kaikki lauloivat, tanssivat ja olivat innoissaan mukana juhlassa.

Puhutaanpa parin vaatetuksesta ja tyylistä. Viktorialla oli yllään muotoja imarteleva valkoinen mekko, joka oli tehty pitsistä ja koristeina oli kauniita hentoisia helmiä. Hänen hiuksensa olivat huolitellulla nutturalla ja seremoniassa hänellä oli lyhyt huntu, joka peitti hänen kasvonsa. Hänen hääkimpussaan oli upeita valkoisia ja vaaleanpunaisia kukkia.

Dmitry oli pukeutunut tumman harmaaseen pukuun ja valkoiseen kauluspaitaan, jossa oli mustat napit. Lisäksi hänellä oli valkoinen rusetti. Todella tyylikäs kokonaisuus!

Sekä häät että espanjalainen linna juhlapaikkana olivat fantastiset ja emme voi olla onnellisempia parin puolesta – onneksi olkoon! Jos haluat meidät avuksesi häidesi luomisessa, kirjoita meille info@svadbavispanii.ru.

Credits

Video: Elena Bau
Organisation: Natalia Ortiz

WhatsApp Chat